Ympäristökasvatushanke "Virtuaaliretki Paimionjoen alkulähteiltä Saaristomerelle" on käynnistynyt

 

Virtuaaliretki Paimionjoen alkulähteiltä Saaristomerelle -ympäristökasvatushanke sai Keski-Suomen ELY-keskukselta myönteisen avustuspäätöksen 2024 kesäkuun lopulla.
Hanke on päässyt alkuun syksyn (2024) aikana, kun syyskuussa palkattiin hankkeelle hankekoordinaattoriksi Johanna Honkola. Johanna opiskelee Livian ympäristönhuoltaja -koulutusta ja on aikaisemmin toiminut esimerkiksi esikouluopettajana, joten tietotaitoa löytyy niin ympäristö- kuin kasvatuspuoleltakin.

Hankkeessa tehdään lyhyitä opetusvideoita, joissa kuljetaan Paimionjoen matkassa sen alkujärviltä Somerolta aina Saaristomerelle Sauvoon asti. Videoiden oheen luodaan valmista materiaalia, joiden avulla niitä voi käyttää opetuksessa monipuolisesti.
 Videoita tuotettaessa nuoret pääsevät maastossa eri kohteissa Paimionjoen varrella tutkimaan, mitkä tekijät vaikuttavat jokeen ja sitä kautta Saaristomereen ja vedenlaatuun ja kertovat tämän videoiden välityksellä katsojille.

Hankkeessa tuotetaan opetusmateriaalia, jota voidaan jatkossa hyödyntää opetuksessa erityisesti joen laajalla valuma-alueella, mutta kuitenkin niin, että se on kiinnostavaa yleisemminkin. Tuotettava materiaali suunnitellaan pitkäikäiseksi ja lisäksi materiaali tulee kaikille avoimeen käyttöön.

Tavoitteena on tukea yläkoulun ja toisen asteen opettajia kestävän kehityksen opetuksessa vesistöteemaan keskittyen. Keskiössä on ympäristökasvatusmateriaalin tuottaminen Paimionjoen ja jokivarren luonnosta ja ihmisen suhteesta siihen.

Lisätietoa ja hankkeen etenemisestä voit käydä lukemassa täältä.