Paimion Vähäjoen kuormituskartoitus on valmistunut

Teetimme Turun AMK:lla tilaustyönä Paimionjoen sivuhaaran Vähäjoen kuormituskartoituksen. Työn teki opiskelija Paavo Ojanen. Kartoituksen tavoitteena oli selvittää tekijät, jotka vaikuttavat voimakkaimmin alueen kuormitukseen. Tulosten perusteella tehtiin toimenpide-ehdotuksia, joiden avulla Vähäjoenjoen vedenlaatua ja joessa esiintyvän taimenen olosuhteita olisi mahdollista parantaa. Opinnäytetyön pääsee lukemaan tämän linkin takaa.

Uusia virkistysmahdollisuuksia kylille

Meillä oli oma osuutemme Leader Jokivarsikumppanien teemahankkeessa, jossa useat eri toimijat puuhasivat hankkeen nimen mukaisesti uusia virkistysmahdollisuuksia kylille. Paimionjoki-yhdistys teetti keväällä 2021 hankerahoituksella laiturin Marttilan Kumpulanrantaan. Sitä voi käyttää vaikka onkimiseen tai kanootilla rantautumiseen; miksei uimaankin voi pulahtaa! Kesän 2021 aikana toteutettiin lisäksi aivan uusi jokipolku Tarvasjoen rantaan Karinaisiin. Sen lähtöpaikka on Isontuvan jäätelön pihapiirissä ja polku kulkee osittain myös lehmälaitumella.

Puujalka

Valuma-aluesuunnittelu ja puunkäyttö maa- ja metsätalouden vesienhallinnassa ja vesiensuojelussa -hankkeessa (PUUJALKA) edistetään useita kestävän vesienhallinnan tavoitteita. Tavoitteena on parantaa vesistöjen, kuivatusuomien tai pienvesien tilaa, vähentää vesistökuormitusta, edistää valuma-aluetasoista tarkastelua sekä sopeutumista lisääntyviin tulviin ja pitkäaikaisiin kuivuuksiin. Hankkeella edistetään monihyötyisten luonnonmukaisten vesienhallintamenetelmien käyttöönottoa.

Jättipalsamin torjuntahanke Tarvasjoen varressa

Paimionjoki-yhdistyksen ja Aurajokisäätiön yhteisessä hankkeessa torjutaan kesällä 2021 jättipalsamia Tarvasjoen, Aurajoen ja Kaulajoen yläjuoksuilla. Töitä tehdään siis Pöytyän, Liedon, Auran ja Oripään kuntien alueilla.Tavoitteena on hävittää esiintymiä järjestelmällisesti yläjuoksulta alajuoksulle päin. Torjuntaa tehdään niin palkatun torjuntatiimin kuin talkoolaistenkin avulla. Jättipalsami on haitallinen vieraslaji, joka valtaa alaa alkuperäiseltä lajistolta. Yksivuotisena ja heikkojuurisena se sitoo maata huonosti ja altistaa joen rantoja eroosiolle.

Viivähdä Paimionjoen varrella

Paimiossa sijaitsee yksi yhdistyksen perustamista ja ylläpitämistä jokipoluista. Oinilan jokipolku on 2018 alkunsa saanut polku, joka kulkee aivan Paimionjoen rantaa pitkin kauniissa jokimaisemissa. 

2020 saimme Varsin Hyvän hyvinvointi- ja turvallisuus maaseudulla -teemahankkeen kautta avustusta, jolla lisättiin rakenteita polun turvallisuuden sekä viihtyvyyden parantamiseksi. Lisäksi polun varteen tehtiin muutama penkki, paikoille joista saa katsella polun parhaita jokimaisemia jalkojaan huilatessa.

Paimionjoki-palkinnon saaja on valittu!

Paimionjoki-palkinnon saajaksi on valittu Anni ja Rauli Jalosen isännöimä Tiensuun tila Tarvasjoelta Liedosta. Paimionjoki-yhdistyksen hallitus kiittää yhdistystä erityisesti pitkäjänteisestä työstä maisemanhoidossa Tarvasjokivarressa ja arvostaa sinnikkyyttä vaikeuksienkin keskellä. Suosituskirjeessä kerrotaan, että ”tilalla harjoitettu luonnonniittyjen laidunnus on ylläpitänyt perinnebiotooppien lajistoa jokilaaksossa jo usean sukupolven ajan. Maiseman kauneus 10-tieltä Tarvasjoelle poikettaessa on laajalti tunnettu.

Subscribe to